Kännykkä keskiaikaisissa juhlissa

Share Button

Toukokuussa 2013 olin ensimmäisen ryhmäni kanssa Toscanassa. Pidin viimeiseen asti heille yllätyksenä sitä, että matkamme ensimmäisenä päivänä Serre di Rapolanossa, pikkuruisessa kukkulakylässämme olisi keskiaikaiset juhlat. Minulle, joka en harrasta keskiaikaisia vaatteita, raahaudu turnajaisiin, enkä ole vanhoista käden taidoista kauhean kiinnostunut, ”keskiaikaiset juhlat” kuulostivat vähän tylsiltä. Sitä ne eivät toden totta olleet! Rupesin miettimään, kuinka oikeastaan olin alun perin kuullut näistä juhlista.

Tarja, Nekku ja Rofa katsomassa narrien esitystä

Joulukuussa 2012, kun olin viimeistelemässä toukokuun 2013 matkan järjestelyjä, kävin paikallisten yhteistyökumppanieni kanssa tutustumassa Serre di Rapolanon kertakaikkiaan fantastisen hienoon, uuteen majapaikkaan. Yhteistyöporukkamme oli iso, sillä Italiassa mihin hyvänsä bisnesjoukkoon kuuluvat myös vaimot, miehet, tyttäret, tytärten poikaystävät ja vaikka mitkä! ”Uusi” on hieman hämäävä adjektiivi tuosta majapaikasta, sillä kyseessä on 1200-luvulla rakennettu viljavarasto, josta 1400-luvulla tehtiin myös linnoitus. Vierailumme aikana se oli juuri valmistumassa persoonalliseksi, valoisaksi, kauniiksi ja hyvällä maualla toteutetuksi moderniksi 14:n hengen majoituspaikaksi. Itse asiassa ensimmäinen ryhmäni oli paikan aivan ensimmäiset vieraat! Hotelli ”Il Granaione” ei ole, koska siellä ei ole esimerkiksi respaa eikä pysyvää henkilökuntaa  – konsepti on hieman toinen.

Paikan ovat restauroineet Amedeo, Tony ja Tiziano. Amedeo on Ferraria ajava pieni, persoonallisen näköinen, sydämellinen businessmies. Tiziano on karhun kokoinen, äärettömän ystävällinen mies, joka on käynyt mm Suomen Lapissa ja rakastaa merta. Tony taas on viikinkien jälkeläinen, vaalea italialainen, joka nuoruudessaan kilpaili America’s Cupissa ja on merikapteeni. Juuri Tonyn tytär, Margherita viettää meillä vaihto-oppilasvuottaan täällä Hangossa. Amedeon ja Tizianon n. 17-v tyttäret ovat bestiksiä, ja he kertoivat minulle Serre di Rapolanon ”SerreMaggiosta” eli näistä keskiaikaisista juhlista. He kuvailivat innoissaan, kuinka tapahtumassa on kaikenlaisia esityksiä, ihmiset ovat kaduilla ja että ruokaa tarjoillaan joka kulmassa. He itse tulevat juhliin nimenomaan syömään. Minä – joka typeränä kuvittelin ymmärtäväni teinejä – sanoin, että varmaan myös juomaan, mitä tytöt eivät ymmärtäneet ollenkaan. He eivät ruvenneet edes kiistämään, koska eivät käsittäneet, mistä edes puhuin. Suljin äkkiä suuni ja totesin mielessäni, että kulttuurimme taitavat erota tässä kohtaa.

KäsityöläinenMunkki

Viikon ajan joka toukokuussa Serre di Rapolanon pikkukylässä tarjotaan ”cucina poveraa” eli köyhän miehen ruokaa ja viiniä myydään savikupeista (”osta kuppi ja täytä se”). Kaupunkia kiertävät rummuttajat, joiden tahti on sellainen, että minä tanssin joka paikassa kuullessani ne. Myös lipunheittäjät esittelevät taitojaan. Onhan siellä käsityöläisiäkin, mutta heidän esittelemänsä työtavat tuntuvat aivan luonnollisilta niillä kulmilla. Voisi ihan hyvin kuvitella jonkun jousentekijän vielä toiminnassa missä hyvänsä näistä Toscanan kukkulakaupungeista. Ostin kauniit, käsintehdyt korvikset kolmelle tyttärelleni kuvakauniilta korujentekijältä. Tässä Laila Suortin (joka oli matkalla mukana) ottama kuva hänestä:

Kuvankaunis koruntekijä

Kuvankaunis koruntekijä

 

 

 

 

 

 

 

 

Rummuttajat ja lipunheittäjät eivät ole veteraaneja vaan nuoria. Aivan pikkulapsetkin opettelevat heittämään lippuja ja rytmi heillä taitaa olla verissä. ”Keskiaikaiset juhlat” tuntuvat aivan normaalilta elämältä, kun ”kulissit” eivät ole kulisseja vaan samoja tuhatvuotisia kyliä, joissa on aina eletty niin!

Rumpumestarit

Rumpumestarit iloisina odottamassa vuoroaan

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja ne puvut. Ne olivat todella hienoja! Seurasimme minuutin päässä majapaikastamme tapahtumaa, jossa vanhasta rakennuksesta tuli toinen toistaan hienompiin vaatteisiin pukeutuneita kaupunkilaisia, tietysti italiaisittain kauhean mekkalan saattalemana. Suurinta ääntä pitivät narrit, jotka vetivät koko ”spettacoloa” eli showta.

Siniset puvut

Punainen mies

 

 

 

Oisko Paavi?

Kesken kaiken jonkun kännykkä soi! Yksi narreista sieppasi kännykän hölmistyneen naisen kädestä ja vastasi siihen ”Pronto” eli ”haloo” ruveten juttelemaan soittajan kanssa! En vielä silloin osannut niin paljon italiaa että olisin pystynyt seuraamaan koko puhelua, mutta porukalla oli hauskaa, kun narri selitti, ettei ”neiti X” voi tulla puhelimeen, kun on juPronto!hlimassa Serressä ja mitenkäs soittaja ei ollut mukana ja oliko tarkoitus vietellä neitonen ja onko viettelytaidot hiottu jne. Tilanne olisi voinut olla nolo, mutta narri teki kaikesta hauskaa niin, että kaikki nauroivat ja nauttivat sydämellisesti tilanteen keveydestä! Ah Italia! Kännykän omistaja – kaunis nuori nainen – nauroi mukana, eikä kukaan pitänyt häntä törppönä, vaikkei hän ollut muistanut sulkea puhelintaan.

 
Pronto!

 

 

 

 

 

Kylillä käveleskeli myös valtava dromedaari (yksikyttyräinen kameli) – ei oikea, vaan rakennettu ja sitä veti mielenkiintoinen vanha mies, varsinainen tarinankertoja. Osoittautui, että kuvankaunis koruntekijä oli hänen tyttöystävänsä – ikäeroa n. 30 vuotta, ei siinä mitään.

Dromedaari

 

 

 

 

 

 

 

Herra kameli ja koruntekijä, Laila Suortin ottama kuva

Herra kameli ja koruntekijä

 

 

 

 

 

 

 

 

Järjestän kaksi matkaa Toscanaan keväällä – yhden 23-29.4., ja toisen juuri SerreMaggion aikaan 11-18.5, jolloin siis jalkojemme alla juhlitaan seitsemän päivää. Kaikista paras juttu sekä minun että ensimmäisen ryhmäni mielestä oli se, että me olimme todellakin osa juhlaa, osa kaupunkia ja osa kaupunkilaisia. Kaikki tunsivat meidät, kaikki tervehtivät meitä ja kaikki olivat meistä kiinnostuneita. Aika harvinaista herkkua! Vain 12 paikkaa on tarjolla – kiirehdi buukkaamaan jos haluat mukaan!

 

Kulkue lähestymässä pääpaikkaa

Kulkue lähestymässä pääpaikkaa

 

 

 

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *