Herkkupizzat lauantain riemuksi

Share Button

Et enää ikinä syö muunlaista kun olet tätä maistanut!

Pizzakokemukseni Suomessa ovat sellaisia, etten ikinä jaksa syödä loppuun valmiita, runsastäytteisiä pizzoja. Niinpä niistä ei ole tullut erityistä herkkua minulle. Mutta nyt on toinen ääni kellossa! Läähätän kuin nälkäinen koira kun tiedossa on vaihtarimme Margheritan pizza-ilta – joka lauantai! Kotona Sienassa Marhen perhe tekee pizzat, ostaa cokista ja katsoo leffan yhdessä. Ei hassumpi tapa viettää perhelauantaita! Täällä pakettiin on lisätty Marhgen intohimo, sauna.

Voi hyvät hyssykät kuinka pizza voikaan olla erilainen! Saatte alla hänen fantastisen ohjeensa, ja kun teette pizzaa tällä metodilla, ette sitten enää millään muulla teekään. Tulos eroaa normaaleista suomalaisista pizzoista kuin yö päivästä. Vai onko pizzanne joskus rapsahtanut suussa paitsi silloin kun sen reuna on palanut?

Yksi juttu teidän täytyy tehdä ennen kuin paistatte pizzat – peskää hyvin pellit. Leivinpaperi on täysin pannassa – muuten ei katsokaas tule sitä rapeaa pohjaa. Uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Tarvikkeet 3-4 hengelle – puoli kiloa durum-jauhoja, 50 g hiivaa, suolaa ja haaleaa vettä. Liota hiiva ½ lasiin haaleaa vettä, lisää pikkulusikallinen suolaa. Laita 1/3 jauhoista isoon kulhoon ja lisää ½ lasia haaleaa vettä. Sekoita hyvin, lisää loput jauhoista ja vesi, johon sekoitit hiivan. Kaada pöydälle vähän jauhoja ja taikina niiden päälle. Työntele, nostele, lisää vähän jauhoja, kunnes taikina on kiinteää. Tee pyöreä pieni ”limppu”, työntele hellästi reunoja ulospäin ja tee samalla pieni painauma keskelle. Tee veitsellä risti keskelle taikinaa.

Taikina taputellaan latyksi, koko keskelle

 

 

 

 

 

 

Taikina valmiina kohoamaan

Pizzataikina nousee vähintään 2 tuntia, mieluummin kuulemma kolme, muttei sen enempää. (Kannattaa siis tehdä taikina lauantai-iltapäivällä niin pizzat valmistuvat nopeasti illalliselle.). Taikinaa käännellään ja väännellään kunnes se on sopivaa, ja kohota se saa pyöreän leivän mallisena, sen jälkeen kun keskelle on tehty viiltoja ilmaa varten, ja kun se on saanut leivinliinan päälleen. Siinä se vaan lepäilee ja nousee leivinpöydällä – oi mikä maku parin tunnin jälkeen, ja varsinkin koostumus.

Taikina nousee poydalla 2-3 tuntia

 Kohonnut pizzataikina

Tomaattikastiketta varten Marghe käyttää rasian ”Pasata di Pomodoroa”, jota löytyy vaikka Lidlistä. Aika tuhtia Marghen kastike on, vähän vaan mausteita sekaan, ja vielä puolikas tomaattipyreepurkkikin. Kastike lämmitetään pienen öljytilkan kanssa.

Tomaattikastike

 

 

 

 

 

 

Marghe paistaa yleensä pitkiä ”kieliä”. Ne käyvät tomaattikastikkeella siveltyinä nopeasti uunissa, vain pari minuuttia. Jos täytteenä on jotakin lihaa, sen voi laittaa samantien tomaattikastikkeen päälle ja uuniin, mutta juustoa sen sijaan ei laiteta yhtä aikaa! Sama juttu mozzarellan kanssa – ensin tomaattikastike uuniin pizzan päälle, pari minuuttia uunissa, sitten sama rupeama mozzarellojen kanssa.

Yhdistelmät ovat herkullisia – aineksia laitetaan vähän, mutta ne on huolellisesti valittu yhteensopiviksi. Minun herkkuani on (valmiiksi paistettu) pekoni ja Rocquefort, jonka Marghe pehmentää kermatilkan kanssa kattilassa ennen uuniin panoa. Ensin siis uuniin tomaattikastikkeella sivelty ”kieli”, johon on ripoteltu pekoni päälle, pari minuuttia, ulos uunista, juusto päälle, pari minuuttia taas, ja ECCO – valmista tuli! Tomaattimozzarella-versio menee samalla systeemillä, ensin tomaattipohja pari minuuttia, sitten mozzarellat päälle, pari minuuttia.

Kerma ja rocquefort lämmitetään

Kerma ja rocquefort lämmitetään

Pizzat ennen uuniin panoa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pizzapohja on RAPEA! Tämä on ehkä se suurin ero suomalaisiin pizzoihin. Kun pekoni-roqcuefort-pizzani rapsahtaa suussa, ja tuo jännä yhdistelmä kutkuttelee kitalakea – kyllä siinä lauantai on juhlaa! Mieheni tykkää mozzarella-versiosta. Jos oikein hienostellaan, laitetaan kirsikkatomaatteja ja vielä rucolaakin mozzarellaversion päälle, tällä kertaa samaan aikaan kuin mozzarellat, mutta siis vain pari minuuttia uunissa. Kokeilkaa ihmeessä! Ja kertokaa kuinka teille Margheritan pizzat maistuivat. Buon appetito!

Valmiit "kielet"

Luxusversio

Luxusversio

 

 

Share Button

2 vastausta artikkeliin ”Herkkupizzat lauantain riemuksi

  1. marke

    Aivan ’tautisen’ hyviä! Suosittelen.
    Nimim. ’En ole koskaan ennen oikein tykännyt pizzasta’

    Vastaa
    1. Brittany

      Koneella mine4kin suhautan takniian,mutta mulla alkaa aina usko loppua kesken muutaman minuutin kuluttua,kun muodostuu se taikinapallo sinne kippoon.Ette4 pite4iskf6 vaan jatkaa site4 pallon pyf6rityste4 sielle4, kun tuntuu ette4 ei mun kone ainakaan ene4e4 sitten kauheesti mf6yhi site4 itse palloa? Vette4 olen aiemmin kokeillut uuniin – nyt se kylle4 unohtui, mutta rapeaa tuli kivelle4 kuitenkin. Ton uunikiven ohjeessa oli, ette4 ennen leive4n uuniin laittamista sinne kiven pe4e4lle voisi tujauttaa oikein kunnolla vette4 ja sitten nopsasti leipe4 pere4e4n. Olen aikaisemmin pite4nyt vesikippoa uunin pohjalla, mutta en ole siite4 huomannut olevan juuri mite4e4n hyf6tye4. Tuo kivi tuntuu olevan tosi hyve4, kun oikeaa leivinuunia ei ole le4histf6lle4. Tein pizzan ja siite4 tuli oikein rapsakka. Pizzatakniian tein durum-vehne4ste4, joka teki taikinasta oikein hyvin leivottavaa/levitette4ve4e4.Mutta te4e4 teide4n ohje tuntuis meneve4n pizzaan ihan yhte4 hyvin. Ne4in helppoa reseptie4 tekis mieli kokeilla myf6s niin, ette4 leipois patongin illalla ja nostattais yf6n ajan je4e4kaapissa ja paistais aamulla.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *