
Kotimaan pakettimatkat
Maanpinta muuttuu – mielenkiintoisia geologisia kohteita Hankoniemellä
Hankoniemi on Salpausselän viimeinen maanpäällinen uloke ennenkuin selkä taas nousee meren pinnan yläpuolelle Ahvenanmaalla. Luonto on niemellä erilainen kuin muualla Suomessa – helmikuussa otettu kuva saattaisi olla otettu kesäkuussa! Vedenkorkeuden mittaamiseksi alunperin Pietarin kaupungin tulvia ennustamaan on Hangossa Suomen vanhin ns. mareologi eli mittausasema. 1700-luvulla mitattiin korkeuksia eri puolella saaristoa, ja Hangon kansainvälisestikin ainutlaatuisella ”Saariston vieraskirjalla” eli kahden saaren muodostamalla Hauensuolella on, paitsi 640 kiveen hakattua aatelisvaakunaa ja muita merkkejä, myös Augustin Ehrensvärdin kaivertama veden korkeuden merkki, ja sen vieressä Hangon kaupungin kaksi sadanvuoden välein merkittyä korkeutta.
Retki alkaa Neljän Tuulen Tuvalta kahvihetkellä, jossa kuulemme alustuksen alueen geologiasta. Sitten tutustutaan veneellä rantojen muodostelmiin ja Hauensuolen vedenkorkeusmerkintöihin. Hauensuolelta rantaudutaan Hangon Itäsatamaan ja kävellään Puistovuorelle, jossa nähdään hiidenkirnu ja silokallioita. Matkalla Hangon Casinolle tutustutaan vielä mareografiin. Lounaan aikana saat vastauksia kysymyksiisi. Tämän retken aikana opit mielenkiintoisia asioita geologisesta näkökulmasta, mutta kuulet myös historiaa mielenkiintoisten ihmisten kuvausten kautta – mm. Runebergin suvulla on tekemistä veden korkeuden mittaamisen kanssa. Hiidenkirnut, eli syvät kolot kalliossa, osuvat Hankoniemellä paikkoihin, joissa Hangon historiassa tapahtui merkittäviä asioita, joten retkesi on yhdistelmä geologiaa ja historiaa!
Hinta 77€/hlö (viikonloppuisin 89€/hlö), jos osanottajia on 12-17. Kesto 5-6 h.
Hangon rintaman rannikkotaistelut
Talvisodan rauhanehdoissa Hanko jouduttiin vuokraamaan Neuvostoliitolle 1940. Hangossa oli tuolloin 30.000 venäläistä sotilasta ja siviiliä, mikä on kolme kertaa Hangon suomalainen väkiluku nykyään. Jatkosodan sytyttyä kesällä 1941 muodostui paitsi taistelurintama Lappohjaan myös saaristorintama Hankoniemen ympärille. Toisin kuin usein luullaan, olivat Hangon saaristotaistelut raskaita suurine tappioineen, eikä siellä todellakaan päästy helpolla. Raskaimmat taistelut käytiin Horsön saariryhmästä, jonka pääsaari oli strategisesti hyvin tärkeä.
Saaren keskellä kohoaa 24m korkea kukkula, joka on erinomainen tähystyspaikka ja toisaalta este näkyvyydelle taaempien saarten ja Hankoniemen välillä. Saaristotaisteluiden luonteeseen kuuluu, että taistelut käydään loppuun asti, sillä perääntyminen uimalla tai soutuveneellä vihollisen tulen alla tuottaa raskaita tappioita. Horsön taisteluiden kiivautta kuvaa hyvin se, että menetykset olivat molemmin puolin pahimmillaan yli 50% kaatuneina. Horsön taistelut kesällä 1941 kestivät heinäkuun alkupuolelta myöhään syksyyn.
Retken oppaana toimii sotahistorioitsija, maisteri Pekka Silvast. Retki alkaa Hangonkylän satamasta, josta lyhyehkö matka Horsöön tehdään avoveneellä. Perillä kuulemme värikkäitä tarinoita niin satojen miesten iskujoukkojen hyökkäyksistä kuin pienten ryhmien ja jopa yksittäisten miesten sankarillisista pelastus- ja noutoretkistä vihollisen miehittämiin saariin. Autenttisilla paikoilla eläydymme hyökkäyksiin, jotka tehtiin pahimmillaan soutuveneillä ja pelastautumisiin ylivoimaisen vihollisen edessä uimalla jalkaväen ja lentokoneiden tulituksessa. Horsöön jälkeen siirrymme Medöön saareen, josta venäläiset hyökkääjät lähtivät hyökkäykseen ja jolla oli hyökkääjille tulitukea antanut ilmatorjuntapatteri. Nautimme eräaterian ja turisemme sotajuttuja nuotion äärellä. Halukkailla on mahdollisuus korsu- tai telttasaunaan.
Hinta 100€/hlö, kun osanottajia on 15. Kesto n. 6 tuntia (riippuen saunomisesta).



