Ryhmämatkailijat

Seilin sydämessä

Seili on ollut 1600- ja 1700-luvulla spitaalisten ja mielisairaiden hoitopaikka. Potilaat elivät täydellisessä eristyksessä ja heillä ei ollut toivoa poispääsystä. Seilistä löytyykin hautausmaa johon potilaat ovat haudattu.

Seilin saaren nykyinen puukirkko rakennettiin vuonna 1733. Erikoista kirkossa on myös kellotapuli,  joka ei ole kirkossa sisällä vaan kirkon pihalla aivan meren rannalla.

Kun mielisairaalan historia päättyi 1900-luvulla, Turun yliopisto sai saaren käyttöönsä Saaristomeren tutkimusta varten. Yliopisto jatkaa edelleen tieteellisiä tutkimuksiaan saarella.

Pitkän odotuksen jälkeen on saaren mielisairaalarakennus avoinna yleisölle ja sinne on vapaa pääsy. Nähtävillä on mm. erittäin ankea potilashuone.

Seili on noin 160 hehtaarin kokoinen saari. Saarelta löytyy useita harvinaisia kasveja. Koko saari on luokiteltu suojelualueeksi, ja suurin osa sen maa-alueista kuuluu myös Natura 2000 -suojeluverkostoon. Saaren perinnemaisemia on elvytetty niittämällä, kulottamalla ja tuomalla lampaita ja lehmiä laiduntamaan saarelle.

Saarelta löytyy useampi perhoslaji kuten ketoneilikka, amiraaliperhonen, neitoperhonen, pohjanlepakko ja vesisiippa. Kalasääksipari pesii saaressa vuosittain ja sitä voi seurata myös nettikameralla.

Hinta: 45 euroa/hlö (min.30 henkilöä). Hinta sisältää opastuksen Seilissä, lauttamaksut, sisäänpääsymaksut sekä lounaan. Saarella on mahdollisuus yöpyä sekä hostel- että bed and breakfast- tasoisissa majapaikoissa alk. hintaan 40 euroa/hlö (kahden hengen huone).

Seiliin pääsee 18.5-2.9.2018 ms Östernin aikataulun mukaisesti.

 

 Suomi 100 vuotta: Sodanajan saaristo

Mannerheim

Turun Saaristossa on monta merkittävää sotahistoriallista kohdetta. Olemme koonneet ne tähän retkeen.

Retki alkaa Raision Sankarihautausmaalta, josta löytyy mm. kuvanveistäjä Jyrki Sailon muistomerkki Ratsastava sotilas rukousasennossa sekä Jääkärimarssin sanoittajan Heikki Nurmion hauta.

Raisiosta matka jatkuu Maskun keskiaikaiseen kivikirkkoon, jossa tutustutaan Marsalkka Mannerheimin Päiväkäskyyn.

Maskussa nähdään myös Varjosen veljesten muistokivi. Veljeksistä neljä kaatui ja kaksi haavoittui Talvi- ja jatkosodan aikana vuosina 1939- 1944.

Seuraavaksi suunnataan Askaisten Ritaripuistoon, joka tekee kunniaa Mannerheim-ristin ritareille ja koko veteraanisukupolvelle. Jokaisella 191 ritarilla on Kurun mustaa graniittia oleva muistokivi.

Lounasta syödään Ketarsalmen Kievarissa yli 100 vuotta vanhojen jykevien graniittiseinien ympäröimänä.

Kievarin pihapiirissä sijaitsee tukikohta Motti, joka esittelee suomalaisen korpisotilaan sodanaikaisia rintamaolosuhteita korsuineen.

Retken viimeinen vierailukohde on Vehmaan Kivimuseo. Museossa on esillä malli niin sanotusta Hitlerin kivestä, jota tilattiin sodan voitonmerkiksi rakennettavaa stadionia varten Saksaan.

Ennen kotiin lähtöä juodaan iltapäiväkahvit tunnelmallisessa kahvilassa.

 Hinta: 41 euroa/hlö (min.30 henkilöä)

Hinta sisältää opastuksen, sisäänpääsymaksut, lounaan sekä iltapäiväkahvit.

 

Rengastie, 1 päivä

kuva_rengastie

Turun saariston ehkä kaikkein perinteisin matka on Saariston Rengastie-kierros. Matkan voitte aloittaa Turusta tai Kustavista. Retkellä liikutaan saarelta saarelle, sekä lautalla liikkuen että siltoja pitkin ajellen. Maisemat ovat kerrassaan upeat, katsoipa mihin tahansa.

Retkellä käydään kunkin saaren tärkeimmissä kohteissa, juodaan aamu- ja iltapäiväkahvit tunnelmallisissa saaristokahviloissa ja syödään lounas merellisessä ympäristössä. Hinta: 57 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hintaan kuuluu saaristo-oppaan palvelut, lauttamatkat, aamu- ja iltapäiväkahvit, lounas sekä sisäänpääsymaksut.

Rengastie, 2 päivää

Kahden päivän Rengastie on mukavin tapa tutustua kunnolla Turun saaristoon. Päivä alkaa Paraisten kierroksella. Ensin juodaan aamukahvit Fredrikan tuvalla, sen jälkeen tutustutaan vanhan Malmin kaupunginosaan. Päivän kohokohta on ehdottomasti louhoskierros, jossa linja-auto laskeutuu meren pinnan alapuolelle. Lounas nautitaan vanhassa uusrenessanssin tyyliin kunnostetussa kyläkoulussa. Lounaan jälkeen matka jatkuu Nauvon puolelle. Nauvossa on ihastuttava vierasvenesatama ja idyllinen kirkonkylä, johon ryhmä tutustuu. Majoitus ja illallinen Nauvossa.

Seuraavana päivänä matka jatkuu Nauvosta Korppooseen, jossa tutustutaan saaristokeskuksen meriaiheiseen näyttelyyn. Matkaa jatketaan Houtskäriin, jossa pidetään lounastauko. Rengastie vie matkailijan Iniön kautta Kustaviin, jossa on aikaa nauttia iltapäiväkahvit ennen kotimatkan alkua.

Hinta: 185 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää saaristo-oppaan palvelut kahtena päivänä, sisäänpääsymaksut, lauttamaksut, 2 × kahvit, 2 × lounas, illallisen sekä hotellitason majoituksen kahden hengen huoneessa bed and breakfast tyyppisessä majoituspaikassa, jossa on myös mahdollista saunoa.

 

Parainen, Nauvo ja Korppoo

kuva_sattmark

Jos ryhmä ei ehdi kiertää koko Rengastietä, suosittelemme ainakin puolta kierrosta. Sen voi tehdä ajamalla ensin Paraisille. Paraisilla ryhmä tutustuu vanhan Malmin kaupunginosaan. Paraisten keskiaikaisen kirkon vierellä sijaitsee ihana pieni kahvila, jossa nautitaan aamukahvit. Kahvilan myymälästä voi myös ostaa matkamuistoja. Tämän jälkeen ryhmä suuntaa linja-autolla avolouhoksen näköalatasanteelle ihmettelemään louhoksen huikeita näkymiä. Paraisten jälkeen matka jatkuu Nauvoon. Nauvossa syödään lounas vierasvenesataman tuntumassa ja käydään paikan suosituimmissa kohteissa. Nauvosta matka jatkuu Korppooseen.

Korppoossa tutustutaan yhteen kauneimmista keskiaikaisista kivikirkoista. Korppoon kierroksen jälkeen nautitaan iltapäiväkahvit ennen kotiin paluuta.

Hinta: 49 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää matkaohjelman mukaiset palvelut; saaristo-oppaan palvelut, sisäänpääsymaksut, aamu- ja iltapäiväkahvit sekä lounaan.

 

Pieni Rengastie – Turku, Naantali ja Nauvo

kuva_ryhma4x

Pieni Rengastie-retki yhdistää Turun ja saariston parhaat palat. Retki alkaa Turun linnan Juhana Herttuan kahvilasta, jossa nautitaan aamupäiväkahvit. Kahvituksen jälkeen käydään opastetulla kiertoajelulla ihastellen Turun kuuluisimpia nähtävyyksiä.

Turusta matka jatku Naantaliin, jossa opas vie ryhmän tunnin kävelykierrokselle Naantalin vanhaan kaupunkiin. Naantalin jälkeen linja-auto suuntaa Rymättylään. Rymättylässä ryhmä pääsee nauttimaan saariston kuuluisasta keittiöstä. Ravintola Pohjakulma tarjoaa noutopöydässään perinteisiä saaristolaisruokia sekä omia erikoisuuksiaan. Lounaan jälkeen m/s Östern lähtee Hangan rannasta Nauvoon. Tunnin merimatkalla ryhmä pääsee ihailemaan saaristomaisemia mereltä käsin.

Nauvossa tutustutaan vilkkaaseen vierasvenesatamaan ja idylliseen kirkonkylään. Nauvosta ajetaan Paraisille, jossa ehditään juoda iltapäiväkahvit ennen kotimatkan alkua.

Hinta: 67 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää matkaohjelman mukaiset palvelut; saaristo-oppaan, aamukahvit suolaisella palalla, lounaan, iltapäiväkahvit makealla leivällä, lauttamaksut sekä sisäänpääsymaksut.

 

Suuri Postitieretki

ryhma_postiretki

Kuningatar Kristiina perusti vuonna 1636 Suuren Postitien, ja Suomessa järjestäytynyt postinkuljetus käynnistyi Pietari Brahen toimesta kaksi vuotta myöhemmin Turusta Tukholmaan. Postitietä pitkin postia kuljettivat postitalonpojat, ensin juosten, myöhemmin ratsain. Postitie kulki Turusta Raision, Maskun, Nousiaisten, Mynämäen, Vehmaan ja Taivassalon kautta Kustaviin. Sieltä matka jatkui edelleen Ahvenanmaan kautta Ruotsin Grisslehamniin ja edelleen Tukholmaan.

Tällä matkalla tutustumme Manner-Suomen Postitiehen. Retken opas on virallinen Postitieopas, joka tuntee sekä reitin tarinat että nähtävyydet. Retki alkaa Raisiosta, josta jatketaan Maskuun. Siellä tutustumme Kankaisten Kartanolinnaan, joka on yksi harvoja keskiaikaisia ylemmän aateliston kivisiä asuinkartanoita ja maamme vanhimpia asuinlinnoja. Aamupäiväkahvit juodaan linnan piharakennuksessa.

Maskusta jatketaan Vehmaalle, jossa tutustutaan Kivimuseoon. Vehmaan kivityömuseon näyttely esittelee graniittityötä louhinnasta jälkikäsittelyyn ja kuljetuksiin. Samassa pihapiirissä on myös Vehmaan Kotiseutumuseo. Museo on entinen Huolilan tilan päärakennus, joka on rakennettu 1800-luvulla.

Retki jatkuu Taivassaloon, missä käydään ihailemassa Korven graniittilouhoksen jylhiä maisemia. Louhoskäynnin jälkeen nautitaan lounas Ketarsalmen tunnelmallisessa Kievarissa. Seuraava kohde on Taivassalon Pyhän Ristin keskiaikainen kivikirkko, joka on arkkitehtuurisesti harvinainen kokonaisuus upeine seinä- ja holvimaalauksineen.

Postitie jatkuu merelliseen Kustaviin. Ströömi ylitetään vaijerilossilla ja Vartsalan saarella nähdään mm. suomenkielisessä saaristossa harvinaiset juhannussalot. Päivä päättyy iltapäiväkahvilla Kustavin Savipajalla, missä on myös mahdollisuus tuliaisostoksiin.

Hinta: 58 €/hlö (min. 30 henkeä). Hinta sisältää opastuksen koko retken ajan, sisäänpääsymaksut, aamu- ja iltapäiväkahvit sekä lounaan.

 

Ahvenanmaan Postitie

Kastelholm

Päivä 1

Postitie Ahvenanmaan yli on tänä päivänä elävä, historiallinen reitti, joka kulkee yhdeksän ahvenanmaalaisen kunnan kautta ja tarjoaa useita hienoja elämyksiä: vaihtelevaa luontoa, kauniita maisemia ja historiallisia muistomerkkejä tien varrella, jonka useat osuudet kulkevat samaa reittiä kuin 1600-luvullakin.

Saapuminen Långnäsiin, josta matka jatkuu välittömästi Sundin kuntaan. Siellä tutustumme Postitien varrella sijaitsevan Bomarsundin venäläislinnoituksen raunioihin ja Oolannin sodan taistelutantereeseen. Bomarsundista jatkamme Ahvenanmaan vanhimpia tieosuuksia pitkin Kastelholman linnan alueelle, jossa voimme vierailla 1300-luvulla rakennetussa linnassa, Vita Björnin vankilamuseossa sekä Jan Karlsgårdenin ulkomuseoalueella ja sen 1800-luvun talonpoikaisrakennuksissa.

Kastelholman jälkeen pysähdymme Uffe på Bergetin näköalakahvilassa Finströmin kunnassa ja tutustumme Postitien vaarallisimpaan osuuteen Manner-Ahvenanmaalla – Färjsundetin salmeen. Mahdollisuus kiivetä kahvilan näkötorniin.

Postitie jatkuu Godbyn keskustan kautta Ämnäsin kylään ja sieltä Gölbyn ja Bjärströmin kylien kautta Hammarlandin kuntaan ja edelleen Eckeröhön. Tien varrella on useita kauniita tieosuuksia vanhoine kylineen ja kestikievareineen.

Iltapäiväkahvit.

Eckerössä tutustumme Posti- ja tullitalon alueeseen, sekä Eckerön vanhaan postilaituriin.

Yöpyminen Maarianhaminassa.

Päivä 2

Aamupala majapaikassa.

Seuraava päivä omistetaan kokonaan merenkululle Maarianhaminassa.

Lyhyt kaupunkikiertoajelu. Vierailu museolaiva Pommernissa sekä täysin uudistetussa Merenkulkumuseossa, joka avattiin yleisölle huhtikuussa 2012.

Mahdollisuus vierailla itsenäisesti myös Ahvenanmaan museossa sekä saman katon alla sijaitsevassa Ahvenanmaan taidemuseossa. Paluu Turkuun klo 14.25 Viking Linellä. Tulo Turkuun klo 19.50.

Hinta: Alk. 210 €/hlö (min. 30 henkeä). Hinta sisältää matkaohjelman mukaiset palvelut: opastuksen retkien aikana, sisäänpääsymaksut, laivaliput, iltapäiväkahvit sekä majoituksen kahden hengen huoneessa aamupalalla.

 

Brändön retki

Brando

Brändötä voidaan kutsua Ahvenanmaan portiksi. Se sijaitsee noin 2 tuntia Turusta, lähellä Kustavia.

Brändölle tunnusomaista on siltojen, tiepengerten ja lauttojen yhdistämä, saarien muodostama helminauha.

Tämä on päiväretki, jossa tutustutaan Brändön saaren kulttuuriin, historiaan, nähtävyyksiin ja luontoon.

Retki alkaa Kustavista, jossa vieraillaan Vuosnaisten Meriasemalla ja juodaan aamupäiväkahvit. Retki jatkuu lauttarantaan, josta Ålandstrafiken vie matkailijat nopeasti Brändön puolelle.

Brändöhön kuuluu tuhat saarta, mutta vain 10 niistä on asuttuja. Sillat yhdistävät pääsaaret ja pääsemmekin tutustumaan yhdellä retkellä useaan saareen.

Retken aikana pysähdymme tärkeimmissä kohteissa, esim. Brändön puukirkolla, perinteisessä kyläkaupassa ja tutustumme Postitiehen. Brandö on Suomen ja Ruotsin välisen vanhan postitien varressa, jolla postin kulku alkoi vuonna 1638.

Lounas nautitaan merellisessä ympäristössä.

Hinta: 47 euroa/hlö. Hinta sisältää lauttaliput, opastuksen, aamukahvit ja lounaan.

 

Kukkia ja graniittia

kuva_kukkia

Retki alkaa Turusta Taivassalon suuntaan.

Ensimmäinen vierailukohde on Viiasten Kartano. Kartanossa toimiva Taivassalon kotiseutumuseo esittelee monipuolisesti entisajan maaseudun sääty-yhteiskuntaa. Kartanon päärakennuksessa ja siihen liittyvässä väentuvassa ja näyttelyhallissa, on yli 8500 esineen kokoelmat, jotka liittyvät rakennusten sisustuksiin, perinteisiin elinkeinoihin sekä paikalliskulttuuriin ja – historiaan.

Tämän jälkeen poiketaan Pionien kodissa. Pionien Koti on nimensä mukainen aito pionikeidas. Näyteistutuksissa riittää katseltavaa jokaiselle, sillä niissä esittäytyy Pohjoismaiden laajin pionivalikoima.

Vuorossa on vierailu Pyhän Ristin Kirkossa. Pyhälle Ristille pyhitetty 1300-luvulla rakennettu kivikirkko on arkkitehtuurisesti harvinainen kokonaisuus. Edeltävään puukirkkoon kuulunut sakaristo on peräti 1200-luvulta. Krusifiksi on kirkon arvokkain aarre; se on 1300-luvulta. 1400-luvulla kirkko maalattiin uudelleen ja se onkin ensimmäisiä Suomen kirkoista, joissa on tehty kaikkia pintoja kattava kuvallinen maalaus.

Lounasta syödään Ketarsalmen Kievarissa, 100 vuotta vanhojen graniittiseinien lumoavassa tunnelmassa.

Taivassalosta matka jatkuu Kustaviin, jossa vieraillaan savipajassa. Mahdollisuus ostaa keramiikkaa ja kynttilöitä.

Iltapäiväkahvit juodaan vanhassa kylässä, Kaitaisten Rusthollissa.

Päivän kruunaa vierailu Korven graniittilouhoksessa. Opas kertoo graniitista, louhinnan historiasta, mihin sitä on viety, mihin käytetään ym.

Kotimatka alkaa.

Hinta: 40 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää opastuksen, sisäänpääsymaksut, lounaan sekä iltapäiväkahvit makealla palalla.

 

Keväinen retki Ruissaloon

kuva_ryhma8

Keväällä kun luonto herää eloon, Ruissalo on kauneimmillaan. Ruissalossa voi yhdistää monta luonnonystävän huippupaikkaa; Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Honkapirtti ja luontopolku.

Retki alkaa opastetulla kierroksella Kasvitieteellisessä puutarhassa. Opastuksen jälkeen jatkamme Honkapirttiin, jossa syödään Ruissalon perinteinen hernekeitto- ja pannukakkuateria. Lounaan jälkeen jatkamme luontopolulle, jossa luonto-oppaamme vie ryhmän parin tunnin patikkaretkelle. Retken aikana tarkkaillaan erityisesti lintujen muuttopuuhia takaisin Ruissalon alueelle.

Hinta: 47 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää opastuksen ja sisäänpääsyn kasvitieteelliseen puutarhaan, lounaan sekä 2 tunnin opastetun luontoretken.

 

Viikinkiretki

viikinkiretki

Keskiajalla merenkulku oli vilkasta huolimatta sodista, merirosvoista ja hylynryöstäjistä. Tämä retki sopii erityisesti historiasta ja saariston upeasta luonnosta innostuneille matkaajille.

Retki kalkaa Kasnäsistä, jossa tutustutaan oppaan johdolla ympäröivään kauniiseen luontoon.

Tämän jälkeen ryhmä jatkaa m/s Auroralla Hiittisten saarelle.

Ensin tutustutaan Rosalan Viikinkikeskukseen. Keskuksessa ryhmälle on katettu soppalounas viikinkien tapaan.

Seuraavana on vuorossa Hiittisten kierros, jossa tutustutaan paikan historiaan ja käydään mm. Hiittisten vanhassa kirkossa ja nähdään mestauspaikka. Retken aikana on mahdollisuus ostaa saaristolaislimppua, savustettua kalaa sekä käsitöitä.

Ryhmä palaa m/s Auroralla Kasnäsiin ja ennen kotimatkaa nautitaan vielä iltapäiväkahvit vierasvenesataman tuntumassa.

Hinta: 48 €/hlö (min. 30 hekilöä). Hinta sisältää opastuksen retken aikana, lauttakuljetukset, sisäänpääsymaksut, soppalounaan sekä iltapäiväkahvit.

 

Kartanotunnelmaa ja kukkaloistoa

kartanotunnelmaa

Ensimmäinen vierailukohde on Kankaisten kartano, joka on yksi harvoja keskiaikaisia ylemmän aateliston kivisiä asuinkartanoita ja maamme vanhimpia asuinlinnoja. Aamupäiväkahvit juodaan linnan viehättävässä piharakennuksessa.

Retki jatkuu Mietoisiin, jossa tutustutaan kylän kirkkoon. Henrik Klaunpoika Flemingin rahoittama ja rakennuttama Mietoisten kirkko pystytettiin nykyiselle paikalleen vuosina 1641–1643. Seuraavana on vuorossa Ritaripuisto. Puisto tekee kunniaa Mannerheim-ristin ritareille, mutta samalla se on myös arvostuksen osoitus koko veteraanisukupolvelle. Ryhmä vierailee myös Askaisten aateliskirkossa. Lounastauko pidetään Kartanon kahvilassa, aivan Louhisaaren linnan vieressä.

Askainen tunnetaan parhaiten Marsalkka Mannerheimin syntymäkodista, Louhisaaren linnasta. Ryhmä tutustuu linnaan paikallisoppaan johdolla.

Iltapäivällä käymme Auttisten puutarhan kasvihuoneilla. Puutarhasta voi ostaa kesäkukkia ja taimia.

Retken lopulla vierailemme vielä Rytsälän tilalla. Tila on voittanut Varsinais-Suomen Yrittäjät ry:n ympäristöpalkinnon. Tilalla juodaan iltapäiväkahvit sekä käydään emännän johdolla katsomassa mm. itämainen puutarhaosio ja kivikkotarha. Kasvilajikkeitta löytyy tilalta noin kaksi tuhatta.

Paluu Raisioon klo 18.30.

Hinta: 76 €/hlö (min. 30 henkeä). Hinta sisältää opaspalvelut, aamu- ja iltapäiväkahvit, lounaan, sisäänpääsyt ja lauttamaksut.

Örön linnakesaari

Sata vuotta suljettuna sotilasalueena olleella Örön linnakesaarella tutustumme rannikkopuolustuksemme historiaan Venäjän tsaarin ajoilta nykypäivään. Saaren päänähtävyydet ovat hienosti säilyneet kasarmialueet, järeät Obuhov-tykit sekä eri-ikäiset puolustusasemat ja linnoitteet.

Linnakehistoriansa ansiosta ulkosaaristossa sijaitseva Örö on myös yksi Etelä-Suomen tärkeimmistä uhanalaisten eläinlajien ja luontotyyppien keskittymistä. Örö on matalalla vesialueella sijaitseva harjusaari. Sillä esiintyy runsaasti arvokkaita luontotyyppejä, kuten luonnontilassa säilyneitä hiekkarantoja, dyynejä ja rantaniittyjä. Örössä on mm. havaittu kaikkiaan 1 500 perhoslajia.

Retki alkaa Kasnäsin satamasta, josta lähtee venekuljetus Örön saarelle. Runsaan tunnin merimatkan jälkeen tarjoillaan lounas saaren 12” kasarmin ravintolassa. Se sijaitsee entisessä varuskunnan ruokalassa, joka on rakennettu tsaarin ajalla, 1900-luvun alussa.

Lounaan jälkeen opas tapaa ryhmän ravintolan edestä ja alkaa puolentoista tunnin opastus saaren eri kohteisiin.

Saarikierroksen jälkeen ryhmä palaa lauttarantaan, josta lähtee venekuljetus takaisin Kasnäsiin. Siellä juodaan iltapäiväkahvit sataman tuntumassa.

Hinta: 65 euroa/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää edestakaisen merikuljetuksen, 1,5 tunnin opastuksen, lounaan Örössä sekä iltapäiväkahvit Kasnäsissä.Saarella on mahdollisuus yöpyä sekä hostel- että bed and breakfast- tasoisissa majapaikoissa alk. hintaan 40 euroa/hlö (kahden hengen huone).

 

Tunnelmallinen Tammisaari

Lounais-Suomen helmi, merellinen Tammisaari tarjoaa poikkeuksellisen korkeatasoista taidetta, monivivahteista arkkitehtuuria ja kiintoisaa kaupunkikulttuuria sekä ruokanautintoja!

Aloitamme päivän aamupalalla. Aamukahvilla tarjotaan suolainen pala seisovasta pöydästä. Aamupalan jälkeen opas vie ryhmän Tammisaaren saariston kansallispuiston luontokeskukseen, jossa tutustutaan saaristoaiheiseen näyttelyyn. Näyttelyssä voi kuunnella ”merenalaisia ääniä” ja katsoa mielenkiintoisia lyhytfilmejä luonnosta.

Luontokeskuksesta alkaa kävelyretki kohti Tammisaaren vanhaa kaupunkia. Kuningas Kustaa Vaasa myönsi Tammisaarelle kaupunkioikeudet vuonna 1546. Suurin osa Vanhan kaupungin rakennuksista on peräisin 1800-luvulta ja jopa 1700-luvun lopulta. Vanhan kaupungin laidalla sijaitsee Tammisaaren Harmaakivikirkko, joka vaurioitui pahoin tulipalossa vuonna 1821. Se kunnostettiin sittemmin vuonna 1841 ja on siitä lähtien tarjonnut visuaalisesti antoisan  ihastelun kohteen.

Lounastauko pidetään ravintolassa, josta on näkymä kauniille saaristomerelle.

Retken kruunaa käynti Museokeskus Ektassa. Keskus sijaitsee Tammisaaren torin läheisyydessä ja siihen kuuluu kolme rakennusta: Museohalli, Porvaristalo ja Valokuvaamo. Museohallista löytyvät museon perusnäyttelyt Kaikkien aikojen Tammisaari sekä Helene Schjerfbeckin elämä ja taide. Helene Schjerfbeck asui Tammisaaressa vuosina 1925- 1941 ja on näin kiinteä ja merkittävä osa Tammisaaren historiaa. Kaikkien aikojen Tammisaari -näyttely kertoo kaupungin värikkäästä ja vivahteikkaasta historiasta. Kävijä saa kattavan läpileikkauksen kaupungin luonteesta ja tutustuu mm. sen murteeseen, historiaan ja elinkeinomuotoihin sekä kaikenlaisiin mieleenpainuviin yksityiskohtiin, kuten milloin kaupunki paloi ja miten palo saikaan alkunsa?!

Museokäynnin jälkeen on varattu vielä omaa aikaa kierrellä torin laidalla olevissa pikkuputiikeissa ja pistäytyä vaikkapa yhdessä Tammisaaren tunnelmallisista kahviloista.

Hinta: 44 euroa/hlö (min. 30 hlö). Hinta sisältää matkaohjelman mukaiset palvelut: opastuksen, sisäänpääsymaksut, aamukahvit sekä lounaan.

 

Seilin retki

Seilin saareen pääsee muutaman kuukauden ajan kesällä. Saaristo-oppaamme ovat saaneet erikoiskoulutuksen Seilin saarta varten. Lähde Seilin retkelle, jossa sekä saaren luonto että sen mielenkiintoinen historia tekevät käyntikohteesta ainutlaatuisen.

Matka alkaa Turusta, jossa ryhmä tapaa oppaansa. Retki voi myös alkaa toisesta Turun saariston kohteesta, riippuen ryhmän lähtöpaikasta. Ajamme suoraan Hangan rantaan Rymättylässä, jossa linja-auto jää odottelemaan ryhmää rannalle. Ryhmä jatkaa matkaa jalan m/s Östernille kohti Seilin saarta. Lautalla on mahdollisuus istua näköalatasanteella ja nauttia aamukahvit.

Seiliin saavuttaessa, opas vie ryhmän kävelyretkelle, jossa kierretään saaren mielenkiintoiset kohteet, kuten kuvankaunispuukirkko. Saarelta palataan takaisin Hangan rantaan samaisella m/s Östernilla. Linja-auto kuljettaa ryhmän Rymättylän kuuluisaan ruokapaikkaan, jossa on tarjolla noutopöydässä monenlaisia saaristoherkkuja. Paikasta on mahdollisuus myös ostaa saaristolaislimppua kotiin vietäväksi.

Ennen ravintolaan tuloa on mahdollisuus vierailla näköalatasanteella ja ihailla merinäkymiä entisajan ilmantorjuntatornista. Lounaan jälkeen ryhmä palaa kotiin.
Hinta: 55 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää opastuksen koko retken ajan, lauttamaksut, sisäänpääsymaksut sekä runsaan lounaan.
Hinta: 47 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää opastuksen ainoastaan Seilin saarella, lauttamaksut, sisäänpääsymaksut sekä runsaan lounaan.

 

Kemiön saarikierros

Kemiön-retki

Retki alkaa Kemiöstä, jossa tutustumme ensin Sagalundin museoon. Sagalund on kotiseutu- ja ulkoilmamuseo, joka elävästi kertoo maaseudun ihmisten elämästä parisataa vuotta sitten.

Aamupäiväkahvit juodaan Café Adélen tunnelmallisessa salissa.

Seuraavaksi on vuorossa Kemiön komea kivikirkko sekä sitä ympäröivä kirkkomaa. Pyhän Andreaksen kirkko Kemiössä on yksi Suomen vanhimmista harmaakivikirkoista. Kauniit tähtiholvit on muurattu 1400-luvun puolivälissä.

Matka jatkuu Taalintehtaan ruukkialueelle. Taalintehdas on noin 1 700 asukkaan taajama Kemiönsaaren kunnassa. Paikka on kehittynyt ruotsalaisen Daniel Faxellin vuonna 1686 perustaman Taalin masuunin ympärille. Ruukin vanhat masuunit ja hiiliuunit on osin restauroitu 2000-luvun alussa. Alueen asuinrakennuksista vanhimmat ovat 1700-luvulta.

Taalintehtaalta jatketaan Kasnäsiin, jossa nautitaan runsaasta saaristolaispöydästä Ravintola Kasnäs Paviljongissa.

Lounaan jälkeen ryhmä vierailee Söderlångvikin kartanolla. Kulttuuripersoona, lehtikustantaja ja mesenaatti Amos Anderson osti Söderlångvikin kesäpaikakseen. Kartanossa on laaja kokoelma maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa. Kartanossa on myös vaihtuvia kesänäyttelyitä.

Päärakennuksen ympärille levittäytyvä puisto on elämys kaikkina vuodenaikoina.

Iltapäiväkahvit tarjoillaan Café Vivanissa, jossa on myös saaristolaishenkinen käsityöpuoti.

 Hinta: 55 euroa/hlö. Hinta sisältää opastuksen, sisäänpääsymaksut, aamu- ja iltapäiväkahvit sekä lounaan.

 

Turku ja Saariston Rengastie

kuva_suomenjoutsen

Retki alkaa Turusta, jossa lounas tarjoillaan aivan sataman tuntumassa. Lounaan jälkeen opas vie ryhmän tutustumaan satama-alueeseen. Alueella sijaitsevat mm. Museolaiva Sigyn sekä Fregatti Suomen Joutsen. Ryhmä jatkaa Turun Tuomiokirkkoon ja sieltä kierrokselle Turun vanhimpiin osiin, joissa sijaitsevat mm. Turun yliopisto sekä Käsityöläismuseo. Iltapäivällä jatketaan saaristoon, jossa käydään mm.  kalkkikivi avolouhoksen näköalatasanteella. Sen jälkeen on vuorossa lauttamatka Nauvoon. Nauvossa majoittuminen ja illallinen viihtyisässä bed and breakfastissä. Majapaikassa on mahdollisuus saunoa.

Aamulla ryhmä jatkaa Rengastielle. Päivän aikana tutustutaan mm. Korppoossa sijaitsevaan saaristokeskukseen, Houtskärin upeaan näköalatasanteeseen ja Iniön idylliseen maisemaan. Lounas nautitaan merellisissä tunnelmissa. Ennen kotiinlähtöä iltapäiväkahvit Kustavissa, josta voi ostaa saaristoaiheisia matkamuistoja.

Hinta: 162 €/hlö. Hinta sisältää opastuksen, sisäänpääsymaksut, 2 × lounaan, aamu- ja iltapäiväkahvit, lauttamaksut, majoittumisen saaristossa sekä illallisen.

 

Turku, Askainen ja Naantali

Retki alkaa Turusta, jossa lounas tarjoillaan sataman tuntumassa. Lounaan jälkeen opas vie ryhmän tutustumaan satama-alueeseen. Alueella sijaitsevat mm. Museolaiva Sigyn sekä Fregatti Suomen Joutsen. Ryhmä jatkaa Turun Tuomikirkkoon ja sieltä kierrokselle Turun vanhimpiin osiin, joissa sijaitsevat mm. Turun yliopisto sekä Käsityöläismuseo. Iltapäivällä jatketaan saaristoon, jossa käydään ihastelemassa mm. merenpinnan alapuolella sijaitsevaa kalkkikivi avolouhosta näköalatasanteelta. Seuraavana on vuorossa lauttamatka Nauvoon. Nauvossa majoittuminen ja illallinen viihtyisässä bed and breakfastissä. Majapaikassa on mahdollisuus saunoa.

Aamulla ryhmä jatkaa Nauvon vierasvenesatamaan, josta lähtee m/s Östern Rymättylään. Merimatka kestää tunnin ja sen aikana voi ihailla upeita maisemia lautan näköalakahvilasta. Opas on ryhmää vastassa Rymättylässä ja matka jatkuu Askaisiin. Siellä tutustutaan Ritaripuistoon, joka tekee kunniaa Mannerheim-ristin ritareille. Askainen tunnetaan parhaiten Marsalkka Mannerheimin syntymäkodista, Louhisaaren linnasta. Ryhmä tutustuu linnaan paikallisoppaan johdolla.

Lounastauko pidetään Kartanon kahvilassa, aivan Louhisaaren linnan vieressä. Lounaan jälkeen matka jatkuu Naantaliin, jossa tutustutaan vanhaan kaupunkiin ja vieraillaan presidentin kesäasunnon puutarhassa Kultarannassa. Ennen kotiinlähtöä, iltapäiväkahvit Naantalin auringossa.

Hinta: 172 €/hlö. Hinta sisältää opastuksen, sisäänpääsymaksut, 2x lounaan, iltapäiväkahvit, lauttamaksut, majoittumisen saaristossa sekä illallisen.

Saariston kirkot ja kirkkomaat

Taivassalon-kirkko

Retki alkaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaalta Raision kirkkomaalta.

Tarinan mukaan Raision keskiaikainen kivikirkko on jättiläisten rakentama. Kirkkoa ympäröivällä hautausmaalla sijaitsee ainutlaatuinen Kirkkauden kappeli, katettu ja aina sulana pysyvä uurnahautausmaan osa. Kirkkomaalla yhdistyykin hienosti vanha perinteinen hautausmaakulttuuri uusiin, arkkitehti Bey Hengin suunnittelemiin arkku- ja uurnahauta-alueisiin. Hautausmaalla on myös joukko valtakunnallisestikin merkittäviä hautamuistomerkkejä.

Retki jatkuu Naantaliin, jossa nautitaan aamupäiväkahvit suolaisen leivonnaisen kera.

Naantalin jälkeen tutustutaan Merimaskuun ja sen puiseen ristikirkkoon. Kirkon rakensi 1700-luvun alussa Killaisten isäntä Kaarle Jaakonpoika. Turun seudun kirkoille tyypillisen kaappikellon tekijä oli myös mielenkiintoinen ja monipuolinen persoona. Kirkkomaata ympäröi rakennushistoriallisesti harvinainen hirsiaita.

Merimaskusta jatketaan Rymättylään, jossa nautitaan makoisa saaristolaislounas.

Lounaan jälkeen tutustutaan vielä Rymättylään ja sen keskiaikaiseen kivikirkkoon. Kirkko on omistettu Pyhälle Jaakobille ja se liittyy vanhaan pyhiinvaellusperinteeseen. Reitin päätepistehän on Espanjan Santiago de Compostelassa, joka nykyäänkin on hyvin suosittu vaelluskohde. Kivikirkko on säilynyt hyvin keskiaikaisessa asussaan. Kirkon kalkkimaalaukset ovat 1520-luvulta, keskiajan viimeiset ennen uskonpuhdistusta Suomessa tehdyt.

Museovirasto on määritellyt Rymättylän kirkon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Hinta: 46 €/hlö. Hinta sisältää matkaohjelman mukaiset palvelut; opastuksen, sisäänpääsymaksut, aamupäiväkahvit sekä lounaan.

 

Saariston Historiaa

kuva_historiaa

Retkelle lähdetään Turusta Askaisten suuntaan.

Retki alkaa Askaisten kirkosta. Askaisten kirkko on rakennettu uusklassiseen tyyliin 1600-luvulla. Kirkon hautausmaalla on Mannerheimin suvun hautakappeli.

Seuraavaksi tutustutaan Ritaripuistoon. Ritaripuisto tekee kunniaa Mannerheim-ristin ritareille, mutta samalla se on myös arvostuksenosoitus koko veteraanisukupolvelle, heidän saavutuksilleen sekä sille ajalle ja hengelle jota he edustavat. Ritaripuistossa on jokaisella 191 ritarilla Kurun mustaa graniittia oleva muistokivi ja alueen keskuselementtinä on yhteinen Kunniakivi.

Puiston jälkeen vuorossa on Louhisaaren Kartanolinna.

Askainen tunnetaan parhaiten Marsalkka Mannerheimin syntymäkodista, Louhisaaren linnasta. Louhisaaren v. 1655 valmistunut päärakennus edustaa Suomessa harvinaista palatsiarkkitehtuuria.

Lounastauko pidetään Kartanon kahvilassa, aivan Louhisaaren linnan vieressä.

Matka jatkuu lossilla Teersalosta Palvan saarelle. Tutustumme Velkuan kirkkoon. Pyhän Henrikin kirkko on rakennettu Palvan saarelle 1793. Venäläisten sotaväki ryösti kirkon irtaimiston 1808 ja vain alttaritaulu säilyi. Kirkon lähettyvillä on muistomerkkinä vanha Laivatykki tästä tapahtumasta.

Ylitämme lossilla takaisin Teersalon ja matka jatkuu Raisioon.

Iltapäiväkahvit tarjoillaan Krookilan kotiseutukeskuksessa. Krookilan Wanhat Kupit -kahvilassa voit nauttia paitsi aromikkaan kahvin särpimineen, myös tutustua laajaan valikoimaan eri vuosikymmeniltä oleviin Arabian astioihin.

Kotimatka alkaa.

Hinta: 49 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää opastuksen, sisäänpääsymaksut, lounaan sekä iltapäiväkahvit makealla palalla.

 

Veneretki Paraisille, jossa vierailu avolouhoksella sekä ruokailu Villa-Apollossa

kuva_avolouhos

Merellinen veneretki, jossa vieraillaan Paraisilla avolouhoksessa sekä syödään lounasta Paraisten tyylikkäässä kyläkoulussa, joka on entisöity uusrenessanssin tyyliin. Matka alkaa Turun vierasvenesatamasta. Matkalla on mahdollisuus nauttia virvokkeita. Parin tunnin merimatkan jälkeen, rantaudumme Paraisten vierasvenesatamaan, jossa linja-auto ja opas jo odottavatkin.

Linja-auto ajaa oppaan johdolla avolouhoksen näköalatasanteelle ja näkymät ovat huikeat.  Opas jatkaa matkaa ryhmän kanssa aina Villa-Apolloon saakka, jossa paikan emäntä ottaa ryhmän vastaan. Hän esittelee Villan ja kierroksen lopulla päädymme katettuun ruokasaliin, jossa nautitaan kotona tehty ateria.

Lounaan jälkeen linja-auto vie ryhmän takaisin vierasvenesatamaan, jossa vene odottelee ryhmäläisiä.

Vene palaa Turun vierasvenesatamaan parissa tunnissa.

Hinta: alk. 122 €/hlö.(min. 30 henkilöä). Hinta sisältää merikuljetuksen Turku-Parainen-Turku, oppaan palvelut Paraisilla, linja-autokuljetuksen sekä lounaan.

 

Veneretki Pensariin

kuva_pensar

Lähde veneretkelle Pensarin saarelle. Lähtöpaikkana on Turun vierasvenesatama. Matka taittuu parissa tunnissa mukavalla veneellä, ihaillen maisemia ja nauttien virvokkeita. Pensarin saarella vierailemme Pensar Sydin lomakylässä. Saari on upea luonnonparatiisi. Paikan emäntä on loihtinut upean aterian, joka nautitaan paikan ravintolan terassilla. Ruoan jälkeen on mahdollisuus pieneen kävelyretkeen luontopolulla tai vain istua ja ihailla saariston kauneutta.

Retkeen voi myös yhdistää saunomisen. Pensar Sydin saunassa saa hyvät löylyt ja mieli rentoutuu.

Hinta: alk. 121 €/hlö (Hinta laskettu 12 henkilölle. Veneessä paikkoja jopa 15!).

Hinta sisältää edestakaisen venekuljetuksen Turku-Pensar-Turku, runsaan lounaan sekä puolentoista tunnin saunan käytön sekä pyyheliinat.

 

Paraisten valitut palat

kuva_ryhma9

Paraisten Nordkalkin avolouhos sekä saariston oma viinitila ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia kohteita.

Päivä alkaa avolouhoksen portilta, jossa ryhmä tapaa Nordkalkin kouluttaman oppaan. Linja-auto vie ryhmän näköalatasanteelle ja näkymät ovat huikeat. Louhoskäynnin jälkeen matka jatkuu viinitilalle.

Viinitilalle saavuttua isäntä esittelee paikan ryhmälle ja kertoo viinin valmistuksesta sekä maistattaa tilan kolmea viintä.

Tämän jälkeen on vuorossa kalakeitto ja pannukakku. Ryhmä voi istuskella tilan ulkoterassilla vielä lounaan jälkeen ja nauttia upeista saaristomaisemista.

Viinitilalla on mahdollisuus myös saunoa ja käyttää kylpytynnyriä lisähinnasta.

Hinta: 43 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää opastuksen avolouhoksessa, viinitilan esittelyn, kolmen viinin maistotilaisuuden sekä lounaan. Hinta ei sisällä saunaa eikä kylpytynnyrin käyttöä.

 

Kartanokierros saaristossa

kuva_ryhma10

Matka saariston kartanoihin alkaa heti Kuusistossa, Saaristotien ensimmäisessä saaressa. Kuusistossa tutustumme Piispanlinnaan ja Kuusiston Kartanoon.

Kuusiston keskiaikainen piispanlinna rakennettiin Suomen katolisen kirkon piispojen turvapaikaksi Piikkiönlahden rannalle. Linnaa rakennettiin, korjattiin, lisärakennettiin ja käytettiin pari vuosisataa, kunnes se purettiin Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1528.

Kuusiston kartano rakennettiin Suomen sotaväen päällikön, Turun jalkaväkirykmentin everstin virkataloksi. Vuodelta 1738 peräisin oleva päärakennus on maamme vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia.

Kuusistosta matka jatkuu Paraisille, Kuitian linnaan.

Paraisten kaupungin Lemlanden saaren pohjoisosassa sijaitseva Kuitian kivilinna on vanhin Suomessa säilynyt kartano. Kuitia on yksi harvoista Suomeen keskiajalla rakennetuista yksityisistä kivilinnoista.

Lounasta syömme Villa-Apollossa, talonpoikais-uusrenessanssityylin loistoon entisöidyssä kyläkoulussa.

Vierailemme vielä Lofsdalin kartanossa Sattmarkissa.

Lofsdalin kartano muodostettiin 1630-luvulla, kun baltialaisen Mathias von Staudenin leski sai sen palkkiona miehensä ansioista 30-vuotisessa sodassa.

Reuter-suku on omistanut kartanon vuodesta 1856, kun rehtori Reuter peri sen. Päärakennuksessa on alkuperäinen antiikkisisustus ja taidekokoelma 1700–1800-luvuilta.

Hinta: 68 €/hlö (min. 30 henkilöä). Hinta sisältää opastuksen, sisäänpääsymaksut, lounaan sekä iltapäiväkahvit.

 

Parainen ja Pensar

parainenjapensar

Paraisten ja Pensarin retki keskittyy monipuolisiin Paraisten nähtävyyksiin ja Pensarin merelliseen tunnelmaan.

Opas tapaa ryhmän Paraisten tienhaarassa.

Päivä alkaa tutustumalla avolouhokseen. Linja-auto ajaa louhoksen näköalatasanteelle. Louhoksen pohja on merenpinnan alapuolella ja näkymät ovat huikeat.

Avolouhoksesta jatketaan vanhalle Malmille, jossa käydään mm. keskiaikaisessa kivikirkossa.

Aamupäiväkahvit juodaan Paraisten portilla. Paraisten Atussa sijaitseva vierasvenesatama kyläkauppoineen on uudistuksen myötä saanut uutta loistetta luonnonkauniissa ympäristössä. Portilla kivutaan näköalapaikalle ihastelemaan upeita saaristonäkymiä.

Iltapäivällä suunnaksi otetaan Paraisten Granvik, josta lähtee lautta Pensarin saarelle.

Pensarin aluetta käytettiin puolustus-, harjoitus- ja koulutustehtävissä aina vuoteen 1944, jolloin Paraisten kalkkikaivoksen johtaja osti alueen. Vuonna 2002 alue myytiin nykyisille omistajille. Ryhmälle tarjotaan saaristolaista lähiruokaa ja lounaan jälkeen on vuorossa ”Ruutikävely” paikallisoppaan johdolla. Retken aikana seurataan osittain entisiä tykkipolkuja Suojeluskunnan ajoilta historiallisessa saaristoluonnossa.

Saavumme Paraisten Granvikiin klo 18.10

Hinta: 55 €/hlö (min. 30 henkeä). Hinta sisältää opaspalvelut, aamukahvit, lounaan, sisäänpääsy- ja lauttamaksut.